tiistai 17. lokakuuta 2017

Jalapeno-juustolastut


Näihin jalapeno-juustolastuihin tarvitaan vain kaksi raaka-ainetta. Eli niinkuin nimestäkin voi päätellä, ainoastaan jalapenoa ja juustoa. Lastut ovat kivoja pikkupurtavia vaikka illanistujaisissa tai muuten vain, kun haluaa jotain pientä suolaista naposteltavaa. Juustoksi kannattaa valita juusto, jossa on runsaasti makua, ja joka sulaa hyvin. Jokuset juustothan ihan häviävät pitsankin päältä. Sellaisia juustoja ei kannata valita juustolastuihin. Lastuissa voi käyttää ihan vain yhtä juustoa tai sekoittaa useampaa. Juustoja vaihtelemalla lastujen makuunkin saa pientä vaihtelua. Näihin lastuihin käytin ainoastaan Emmentalia. Esimerkiksi Cheddar ja Parmesan olisivat myös hyviä vaihtoehtoja. Yksi siivu jalapenoa riittää antamaan yhdelle lastulle juuri sopivasti makua ja poltetta. Juustolastut voi tietenkin tehdä ilman jalapenoakin, jos ei chilistä pidä. Tai sitten voi keksiä muitakin maustamisvaihtoehtoja.

Jalapeno-juustolastut

n. 3 dl hyvää ja maukasta juustoa raasteena
1 tuore jalapeno

Leikkaa jalapeno ohuiksi siivuiksi. Nostele uunipellille leivinpaperin päälle juustoraastetta keoiksi noin ruokalusikallinen raastetta yhtä lastua kohden. Paina kekoja hieman ja muotoile pyöreiksi. Laita jokaisen keon päälle yksi jalapeno-siivu ja paista uunissa 175 asteessa 10 - 12 minuuttia, kunnes juusto on sulanut hyvin. Nosta uunipelti uunista ja anna juustolastujen jäähtyä ja kovettua ennen irrottamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-